Nimi: Rautaa rajan taa
Kategoria:
Dokumentti
Näyttelijät:
Ensi-ilta:
2010-04-16
Tuotantomaa: Suomi
Ohjaus: Kalle Kujala
Tuotantovuosi: 2010
Levittäjä: Finnkino (FI-Cinema)
Kansainväliset kotisivut::
www.rautaarajantaa.net/
Juonikuvaus:
Elokuva kertoo humoristisesti ohjaaja Kalle Kujalan tutustumisesta tuohon pieneen alakulttuuriin nimeltä metallimusiikki.
Kalle etsii häpeilemättä vastauksia kysymyksiin "onko mörinä ja pitkä tukka oleellista metallimusiikissa" tai "onko oikein, että Suomen valtio tukee suomalaisen musiikin vientiä yhden ministerin vuosipalkan verran?"
Tuottajan maksuhaluttomuudesta huolimatta ohjaaja matkaa kameramies ja äänittäjä mukanaan Malmilta Amsterdamin ihmeen punaisille kaduille asti, siirtyen rahat hankkineena aina New Yorkiin saakka bändien kintereillä.
Ettei dokumentti jäisi pelkästään bändien itkemiseksi tukirahojen pienuudesta, annamme suunvuoron poliittisille päättäjillemme, joiden kanta tiivistyy hienosti lauseeseen “Kunhan tulee jotain vietävää, niin voi jatkossa jonkin verran rahaakin tulla lisää” (elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen)
Jopa Kallen tasoinen journalisti tajuaa, että metallimusiikissa piilee aikamoinen bisnes, jonka me voimme helposti mokata tällaisella ahdasmielisellä asenteella. Tämän vuoksi onkin syytä kyseenalaistaa röyhkeilemättä mikä tekee oopperasta metallimusiikkia 383 kertaa tärkeämmän kulttuurituotteen Suomelle.
Elokuvassa tavataan niin Nightwishit, Amorphikset kuin kolme ihmeen taitavaa sellon soittajaa, Sonata Arctican, Diablon sekä nousevan metallihöyryn nimeltä Dauntless.
Esitä leffatrailereita kotisivuillasi!
Kopioi seuraava koodi sivullesi:
<!-- START: FILMTRAILER.COM FLASH PLAYER version 4.0 -->
<object width="475" height="290" classid="clsid:D27CDB6E-AE6D-11cf-96B8-444553540000" id="pnplayer">
<param name="movie" value="http://www.player.previewnetworks.com/v4.0/PNPlayer.swf"/>
<param name="FlashVars" value="file=http://fi.player-feed.previewnetworks.com/v3.1/cinema/4215/100024/" />
<param name="allowfullscreen" value="true"/>
<param name="allowscriptaccess" value="always"/>
<embed type="application/x-shockwave-flash" src="http://www.player.previewnetworks.com/v4.0/PNPlayer.swf" FlashVars="file=http://fi.player-feed.previewnetworks.com/v3.1/cinema/4215/100024/" allowfullscreen="true" allowscriptaccess="always" width="475" height="290"/>
</object>
<br/><a style="font-family: verdana; color:cccccc; font-size: 8pt; text-decoration:none" alt="filmtrailer.com" target="_blank" href="http://fi.filmtrailer.com/">Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa</a>
<!-- END: FILMTRAILER.COM FLASH PLAYER version 4.0 -->