Nimi: Vähän kunnioitusta
Kategoria:
Draama
Näyttelijät: Outi Kero, Elena Leeve, Asko Vaarala, Kari-Pekka Toivonen, Svante Martin
Ensi-ilta:
2010-06-11
Tuotantomaa: Suomi
Ohjaus: Pekka Karjalainen
Tuotantovuosi: 2010
Levittäjä: Buena Vista International (FI-Cinema)
Juonikuvaus:
SIIRI (Outi Kero) muuttaa pois kotoa. Hän haaveilee itsenäistymisestä, työstä ja rakkaudesta, kuten kaikki muutkin ikäisensä nuoret naiset. Yksi erottava tekijä kuitenkin on: Siiri on kehitysvammainen.
Siirin paras ystävä on samassa asuntolassa asuva Suski (Elena Leeve). Yhdessä tytöt shoppailevat, bilettävät ja pitävät hauskaa. Kaupungilla Siiri tutustuu vartijana työskentelevään Santeriin (Asko Vaarala). Nuorenparin onni ehtii kukoistaa vain hetken, kunnes ympäristön paineet alkavat nakertaa suhdetta, sillä Santeri ei ole kehitysvammainen.
Elokuva on alusta asti suunniteltu yhteistyössä kehitysvammaisten kanssa. Suuri osa elokuvan näyttelijöistä on kehitysvammaisia ja elokuvassa kuullaan musiikkia myös keharibändeiltä Pertti Kurikan Nimipäivät ja Resisposse.
”Mä tarviin vähän kunnioitusta, tasa-arvoa elämään! Mä kaipaan vähän kunnioitusta, ihmisarvoa elämään!”
Pertti Kurikan Nimipäivät: ”Kallioon!”
Esitä leffatrailereita kotisivuillasi!
Kopioi seuraava koodi sivullesi:
<!-- START: FILMTRAILER.COM FLASH PLAYER version 4.0 -->
<object width="475" height="290" classid="clsid:D27CDB6E-AE6D-11cf-96B8-444553540000" id="pnplayer">
<param name="movie" value="http://www.player.previewnetworks.com/v4.0/PNPlayer.swf"/>
<param name="FlashVars" value="file=http://fi.player-feed.previewnetworks.com/v3.1/cinema/4249/100024/?clip_type=1" />
<param name="allowfullscreen" value="true"/>
<param name="allowscriptaccess" value="always"/>
<embed type="application/x-shockwave-flash" src="http://www.player.previewnetworks.com/v4.0/PNPlayer.swf" FlashVars="file=http://fi.player-feed.previewnetworks.com/v3.1/cinema/4249/100024/?clip_type=1" allowfullscreen="true" allowscriptaccess="always" width="475" height="290"/>
</object>
<br/><a style="font-family: verdana; color:cccccc; font-size: 8pt; text-decoration:none" alt="filmtrailer.com" target="_blank" href="http://fi.filmtrailer.com/">Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa</a>
<!-- END: FILMTRAILER.COM FLASH PLAYER version 4.0 -->